Vuoden 2024 hallitus
Sääntömääräinen syyskokous pidettiin 28.11. ja yhdistykselle on valittu vuoden 2024 hallitus.

Syyskokouksessa käsiteltiin vuoden 2024 toimintasuunnitelma ja se hyväksyttiin sellaisenaan. Toimintasuunnitelma on melko pitkälle sama, kuin tänä vuonna, mutta uutena asiana päätettiin painottaa entistä enemmän yhteistyöverkoston luontiin ja perustetaan kaksi uutta työryhmää Tapahtumat & Markkinointi työryhmä sekä Kiinteistöt & Infra työryhmä.
Yhdistyksen toiminnan Painopisteet ja tavoitteet vuonna 2024
- Kaupunkikeskustan elävöittäminen ja aktivoiminen
- Tapahtumatuotanto ja organisointi
- Kaupunkisuunnittelu, saavutettavuus ja visuaalisuus
- Jäsentyytyväisyys

Kokouksessa päätettiin että pidetään jäsenmaksut samana myös tänä vuonna. Jäsenmaksut löytyvät TÄÄLTÄ
Yhdistyksen vuoden 2024 hallitus
Yhdistyksen sääntöjen mukaan hallituksessa saa olla 4-8 henkilöä joten kokouksessa esitettiin, että hallitukseen valitaan kaksi uutta jäsentä Timo Tapaninen ja Erno Kurppa. Vanhoina jäseninä jatkavat Tuomo Poutiainen, Sami Halonen, Petra Kurtti, Tiia Huikuri, Jarmo Lokio ja Pasi Hiukka.
Hallituksen puheenjohtajana jatkaa Pasi Hiukka ja varapuheenjohtajana Petra Kurtti.
Oheisen linkin takaa löydät Yhdistyksen toimintasuunnitelma 2024-2025.docx
Jaa sivu eteenpäin