Rovaniemen elävä kaupunkikeskusta ry tuo yhteen yrittäjät, asukkaat, eri tapahtumatuottajat sekä Rovaniemen kaupungin toimijat. Yhteisenä päämääränä on kehittää keskusta-alueen viihtyisyyttä muun muassa helpottamalla erilaisten tapahtumien järjestämistä. Toimintaan kuuluu oleellisesti myös toiminta kaupunkikeskustan mielikuvan parantamiseksi.
Yhdistyksen jäsenistö koostuu noin kymmenestä eri kokoisesta, eri alan yrityksestä, kiinteistönomistajasta sekä rakennuttajasta. Uusia jäseniä ja kannattajajäseniä haetaan mukaan jatkuvasti. Yhdistystä edeltävä Rokke-hanke on tehnyt vahvaa sidosryhmäyhteistyötä yhteistyöverkoston luomiseksi ja tätä verkostoa vahvistetaan yhdistyksen toimesta.
Rovaniemen elävä kaupunkikeskusta ry on monessa mukana. Tulevista tapahtumista ja tempauksista tiedotamme täällä, joten muistathan pitää sivua aktiivisesti silmällä. Täältä löydät kootusti myös keskustan toimintaan ja kehittämiseen liittyviä artikkeleita, jotka tuovat sinut askeleen lähemmäksi entistä elinvoimaisempaa arktista pääkaupunkia.
Rovaniemen elävä kaupunkikeskusta ry tarjoaa jäsenilleen tehokkaan vaikutuskanavan lisäksi huomattavia jäsenetuja. Ei-jäsenille kaikki yhteismarkkinoinnit ja tapahtumat ovat maksullisia. Muita jäsenetuja ovat muun muassa verkostoitumis- ja informaatiotilaisuudet, yhteiskoulutukset ja yhteishankinnat, kuten kesäkukat, jääveistokset ja ikkunanpesut.
Onko sinulla kysyttävää yhdistyksen toiminnasta? Kiinnostaako sinua kenties tulla mukaan yhdistyksen toimintaan? Jos haluat lisätietoa yhdistyksen toiminnasta, ota rohkeasti yhteyttä. Meidät tavoitat sähköpostitse, soittamalla ja alta löytyvällä lomakkeella.