Istutustempaus aurinkoisessa kelissä Hillilänpuistossa

Rovaniemen kaupungin asukkaat pääsivät osallistumaan Hillilänpuistossa istutustalkoisiin, jonka kauniit kukat oli valittu asukkailta tulleiden toiveiden perusteella.

Istutustempauksessa pääsi mm. istuttamaan auringonkukkia.

Hillilänpuistossa järjestettiin tiistaina istutustalkoot, joka oli avoin kaikille kaupunkilaisille. Istutustempauksen järjesti yhteistyössä Rovaniemen kaupunki, Rovaniemen elävä kaupunkikeskusta ry ja Alltime.

Haastattelimme istutustalkoisiin osallistuvaa Heli Heikkilää, joka kertoi lukeneensa asiasta Uusi Rovaniemi-lehdestä. Heikkilän mielestä istutustempaus oli kiva idea, johon hän lähti mielellään mukaan.

Keskustelimme, olisiko hänellä jatkossakin kiinnostusta osallistua erilaisiin toimintoihin, mikäli kaupunki sellaisia järjestää. Heikkilä nosti esiin, että ajatuksena erilaiset tempaukset ovat hyviä, mutta riippuu paljon siitä, minkä tyyppisiä ne olisivat. Istutustalkoisiin hän halusi osallistua, koska kukkien istuttaminen on hänelle mielekästä tekemistä.

–  Ajatuksena hyvä, mutta itse en ole valmis lähtemään ihan mihin tahansa mukaan. Nyt teema kiinnosti, ja idea oli hyvä ja halusin osallistua. Tässä saa hyvää mieltä itsellekin, ja pääsee näkemään kukkaloistoa, kun kesällä kulkee tästä ohi. Samalla voi myös ihailla kättensä jälkeä, Heli kertoo.

Heli Heikkilä istuttamassa kukkia Hillilänpuistossa istutustalkoissa.

Alltimen työntekijä Riikka Riskilän mielestä istutustalkoot oli hyvä idea. Hän kertoi, että näitä on toivottu asukkaiden suunnalta, mutta jatkossa voisi miettiä ajankohtaa tarkemmin. Ajat voisi esimerkiksi jakaa kahteen osaan: aamu- ja iltapäivään. Aamupäivällä voisi tulla enemmän eläkeläisiä ja iltapäivällä työssäkäyvät pääsevät paremmin osallistumaan. Alltime ei suoraan ole saanut asukkailta toiveita osallistamisesta, mutta ovat huomanneet, että aika-ajoin he saavat ohikulkijoilta neuvoja istutuksiin liittyen.

 


Jaa sivu eteenpäin

Muita ajankohtaisia uutisia